Upein reitti kylälle on Pielisen poikki joko jäätietä pitkin talvella tai laineiden liplattaessa kirkkoveneen kyydistä nautiskellen.
Vuonislahden kylällä on vireää kylätoimintaa sekä monipuolisia palveluja ympäri vuoden. Tapahtumat, näyttelyt, kirpputori ja markkinat houkuttelevat kylälle väkeä kauempaakin.
Pielisen rannalla nautitaan kulttuurista alku-, pää- ja jälkiruokana. Vuonislahdella soitetaan, näytellään ja tanssitaan. Tapahtumien kirjo ulottuu muikusta kamarimusiikkiin ja kirkkokonsertteihin.
Kylä huokuu taiteilijaelämää. Vuonislahti on kirjailija Heikki Turusen kotikylä, joten hänen tekstejään kuullaan usein esityksissä. Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen koti kuuluisine Paaterin kirkkoineen on myös yksi kylän helmistä.
Lauantaina 21.9.2019 klo 10 - 16
Syyskuussa taas muikutellaan, tuuthan siekkii! Muikkumarkkinoilta saa tietysti tuoretta muikkua ja muita kalaherkkuja. Markkinoilla on myyjiä ja kahviloita kuin italialaisella torilla! Elävä musiikki viihdyttää toriväkeä aina tasatunnein. Tänä vuonna vuonna Age Bändi soittaa hanurivetoista rokkipoppia ja Eskelisen poijjjat nostattavat toritunnelmaa hanureillaan vanhanajan tanssimusiikilla. Muksuille on ongintaa ja kasvimaalausta!
Kylätoimintakeskus Kukossa Lounaskahvila Soropissa on lihapullalounas klo 11.00 - 15.00!