Pohjois-Karjala

Puu-Juuka ja Myllymuseo - Juuka

Juuan kirkonkylän vanha keskusta ja hieno esimerkki kadonneesta rakennusperinteestä.

Puu-Juuka on Juuan kirkonkylän vanha keskusta ja hieno esimerkki kadonneesta rakennusperinteestä. Sen alkuperäinen ilme tekeekin kirkonkylän keskustan ainutlaatuiseksi. Alue sijaitsee Juuanjoen ja valtateiden väliin jäävässä kolmiossa.


Historiaa

Juuan kirkonkylän kohdalla Juuanjoen varrella oli kylä jo 1500-luvulla. 1800-luvun loppupuolella alettiin rakentaa maantien varteen ja perustaa kauppaliikkeitä. Vanhimmat alueella säilyneet rakennukset ovat 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta, nuorimmat taas 1960-luvulta.

Rakennukset

Rakennukset ovat asuin- ja asuinliiketaloja sekä julkisia rakennuksia. Niistä löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia. Eräissä taloissa on frontoneita, koristeellisia ikkunanpuitteita ja räystäskonsoleita. Miljöön kulttuurihistoriallinen arvo muodostuukin kaikkien rakennusten kokonaisuudesta. Alueella on leikkikenttä, kunnostettu uittoränni sekä pieni ja romanttinen Haaveiden silta, joka johtaa Juuanjoen Herralankosken yli.

Puu-Juuka

Puu-Juuan alueella sijaitsevat myös Myllymuseo, Vikilän taidetalot ja Taitokartano, jossa on useiden eri alojen pienyrittäjien työtiloja. Vikilän taidetalojen näyttelyissä esitellään maalauksia, veistoksia, keramiikkaa ja ikonitaidetta. Esillä on myös päre-, puu-, paju-, kivi- ja takorautatöitä sekä koruja, käsitöitä, kirjoja, kuvia, musiikkia ja kortteja Juuasta. Kädentaitajat ovat lähialueelta ja muualta Suomesta. Puu-Juuassa sijaitsee myös idyllinen Majatalo Juuka.

Myllymuseo

Myllymuseo sijaitsee historiallisen Puu-Juuan kupeessa Herranlankosken läheisyydessä. Idyllinen, hyvin säilynyt museoalue sisältää myllyn, myllärin tuvan, aitan ja savusaunan. Tule tutustumaan restauroituun, toimivaan myllymuseoon ja seuraamaan vanhan ajan myllyn toimintaa.

ks. lisää

Katuosoite:
Puu-Juuka ja Myllymuseo
Vanhatie
83900 Juuka

Kotisivut: www.juuka.fi/matkailu

Lämpimästi tervetuloa!

Tilaa uutiskirje!