Pohjois-Savo

Ruukki ja Masuuni Brunou - Juankoski

Itä-Suomen ensimmäinen rautaruukki

Ruukkialueeseen kuuluvat tuotantorakennusten, kuten masuunin, putlaus-ja valssilaitoksen, konepajan, valimon ja hiiliuunien lisäksi niin Patruunanmäen kartano, koulukirkko, asuntopytingit ja konttori kuin entinen kauppa, vanha sähkövoimalaitos ja ruukin hautausmaakin. Vanha ruukkialue 1800-luvun rakennuksineen ja Juankosken keskusta limittyvät toisiinsa. Niinpä entisissä Strömsdalsbruk-Juantehtaan aikaisissa rakennuksissa on erilaisia palveluja ja myymälöitä. Toisaalta on yritys- tai asumiskäyttöön kunnostettavissa olevia tyhjiä tiloja. Juankosken Kulttuurihistoriallinen Seura ry pitää yllä museota ja järjestää opastuksia vanhassa ruukkimiljöössä ja Juankosken taajamassa. Heinäkuun jokaisen torstaina on museolta alkava opastettu ruukkikävely.

Museon aukioloajat kesällä ti-pe klo 11-17, la-su klo 12-16. Muina aikoina sopimuksen mukaan: ruukki@masuunibrunou.fi


Masuuni Brunou

Juankosken tehtaan ja työväen museo kertoo Suomen ensimmäisen ja pisimpään toimineen, ainoastaan järvimalmia jalostaneen rautaruukin vaiheista 1700-luvulta 2000-luvun kartonkitehtaaksi. Museon perustajiin kuuluneen Brynolf Brunoun mukaan nimensä saaneessa museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä. Museossa on pieni myymälä, josta on ostettavissa aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja matkamuistoja.

Katuosoite:
Juankosken Ruukki ja Masuuni Brunou
Juankoskentie 9
73500 Juankoski

Kotisivut: www.masuunibrunou.fi
Puhelin:0400567257

Facebook
Instagram

Museon aukioloajat kesällä ti-pe klo 11-17, la-su klo 12-16. Muina aikoina sopimuksen mukaan: ruukki@masuunibrunou.fi

Lämpimästi tervetuloa!

Tilaa uutiskirje!